Värikäs & iloinen pääsiäiskattaus

Pääsiäisviikkoa vietetään ja nyt alkaa olla oikea aika miettiä, millaisen pääsiäispöydän sitä rakentaisi, jos aikoo loihtia kotona pääsiäisherkkuja. Omassa lapsuudessani monet pääsiäiset vietettiin kotona perheen ja muidenkin sukulaisten kesken ja pöytä oli aina katettu teeman mukaisesti. Tästä liekö periytynyt intohimo erilaisten kattausten luomiseen. Itse en pääsiäiskoristeita ole hamstrannut, mutta muutamat kotoa perityt pupuastiat ja munakipot löytyvät … Jatka artikkeliin Värikäs & iloinen pääsiäiskattaus

Vinkkejä arjen helpottamiseen: osa 1, asuminen

Nyt vuoden verran kokopäivätöitä ja päiväkotiarkea lapsen kanssa pyörittäneenä haluan jakaa omat havaintoni siitä, millä keinoin paletin saa parhaiten pyörimään. Omaa fyysistä ja henkistä jaksamista on nimittäin helpottanut muutama aivan simppeli asia, mitkä kuka tahansa voi toteuttaa helposti. Niiden lisäksi myös pari rahallista panostusta vaativaa helpotusta on tullut tänä keväänä mukaan kuvioihin. Aloitan omalla kohdalla … Jatka artikkeliin Vinkkejä arjen helpottamiseen: osa 1, asuminen

Suunnittele unelmiesi häät kuukaudessa

Nyt ystävänpäivänä saattoi monikin mennä kihloihin ja seuraavaksi mietinnässä tulevat häät. Olen nyt kolmatta vuotta onnellisesti rouvana ja sitä kun sanoimme syksyllä 2015 toisillemme tahdon edelsi tasan kuukauden kestänyt suunnitteluvaihe. Koska moni aloittaa häiden valmistelutoimet ja vuotta tai kahta ennen h-hetkeä, niin halusin muistuttaa, kuinka lyhyessäkin ajassa voi järjestää omannäköisen ja mitä onnistuneimman hääjuhlan. Lopeta … Jatka artikkeliin Suunnittele unelmiesi häät kuukaudessa

Jouluinen kattaus ja glögi-ilta

Vietimme ystävieni kanssa tässä joulun alla glögi-iltaa ja kattauksen teema oli tällä kertaa hyvinkin jouluinen. Halusin jakaa tänne joitakin kattausvinkkejä, jos jollain vielä on mietinnässä, mitä pientä kivaa sitä joulupöytiin keksisi. Ja jos vieraita on tulossa ruokailun sijaan pelkästään glögille, niin tässä näkyy myös helpot ja nopeasti loihdittavat pikkutarjoilut glögin seuraksi. Jouluinen pöytä syntyy samoista … Jatka artikkeliin Jouluinen kattaus ja glögi-ilta

Perinteinen piparitalo

Olen piparkakkutalojen suuri fani ja se on varmasti joulukuusen ohella yksi lempijoulukoristeitani. Lapsena seurasin innoissani, kun äitini rakensi ja koristeli meille taloja perinteisistä mökeistä aina puolimetriseen muumitaloon kaikkine hahmoineeen kaikkineen. Jossain vaiheessa pääsin jo mukaan koristelupuuhiin ja vanhempana teimme siskoni kanssa omat talomme osien leipomisesta talojen kasaamiseen ja koristeluun saakka. Ainoastaan piparitaikinan tekemisestä vastasi äiti, … Jatka artikkeliin Perinteinen piparitalo

Suomi 100 -teemakattaus ja sinivalkoinen jäädykeresepti

Satavuotiasta Suomea on syytä juhlistaa viimeistään näin itsenäisyyspäivän ympärillä ja ehdottomasti ihan koko juhlavuoden 2017 aikana. Me kun olemme itsenäisyyspäivänä menossa sukulaisille syömään, niin halusin luoda oman Suomi 100 -teemakattaukseni jo aiemmin syksyllä isänpäivän vieraita kestitessämme. Sinivalkoinen pöytä oli lopulta pienillä jutuilla valmisteltu - en edes askarrellut mitään sen kummempia lisäkoristeita, sillä valkoinen kynttelikkö toimi … Jatka artikkeliin Suomi 100 -teemakattaus ja sinivalkoinen jäädykeresepti

Talvinen & jouluinen sisustus

Vaikka pidänkin yhä enemmän tietynlaisesta pysyvyydestä sisustuksessa, niin pienissä asioissa on edelleen hauska leikitellä eri vuodenaikojen ja etenkin juhlien koittaessa. Joulu on aina kuulunut lempijuhliini ja haluan sen näkyvän aina jossain muodossa kotonakin. Mitään valtavia muutoksia ei aina vaadita, vaan juhlavan ja jouluisan sisustuksen voi saada loihdittua pieninkin askelin. Tässä siis vinkkini, millä keinoilla voit … Jatka artikkeliin Talvinen & jouluinen sisustus

DIY – helppo, nopea ja edullinen joulukuusiviiri

Kipaisin jo lokakuun lopulla Stockan jouluosastolla aistimassa joulutunnelmaa. Kiertelin haltioituneena hyllyjen välissä tarkkaillen, mitä kaikkia ihania joulupalloja onkaan tänä vuonna tuotu markkinoille. Ja kuten joka vuosi, päädyin ostamaan jotain pientä uutta kotiinkin. Olin kuitenkin ihastunut uusiin palloihin vain pienen hetkisen, sillä jo parin päivän päästä kaivettuani vanhat joulukoristeet esiin havaitsin, etten oikeastaan edes kaivannut niitä uusia … Jatka artikkeliin DIY – helppo, nopea ja edullinen joulukuusiviiri

Takit ja huivit ojennukseen

Syys- ja talvikauden aikana tulee käytettyä monenmoista takkia ja huivia säistä ja menoista riippuen. Säilytin pitkään kaikki huivini siististi koreihin ja laatikoihin viikattuina, ja vain takit pidin naulakossa. Monesti viikkaaminen jäi kuitenkin kiireessä väliin ja huivit jäivät lojumaan pöydälle, tai niitä myttäsi nopeasti koriinsa piiloon - näin hyvin viikatut huivit olivat äkkiä kaikki taas yhdessä … Jatka artikkeliin Takit ja huivit ojennukseen

Pysyvästi pienempi pyykkivuori

Kuinka pitkään kestää, että pyykkiä kertyy koneellinen joka lajia? Pitkään, sillä on ainakin valkopyykkiä, värikkäitä ja ihan tummia. Siihen päälle erilaisilla pesuohjelmilla pestäviä, kuten villaa, synteettistä, puuvillaa ja mitä vielä. Pyyhkeitä ja lakanoita. Osa kuivuriin kelpaavia ja toiset herkempiä kamppeita, mitkä täytyy ehdottomasti ripustaa kuivumaan. Eroteltavaa riittää totta vie yhden tai kahdenkin ihmisen vaatteissa, ja … Jatka artikkeliin Pysyvästi pienempi pyykkivuori