Syksyn sävyjä olohuoneessa

Kesän käännyttyä syksyyn tulee kotosalla vietettyä taas enemmän aikaa ja sisustusta tekee monen mieli päivittää uuden kaudenkin myötä. Oman kodin visuaalinen ilme muuttuu pienillä keinoilla, kun vaihtelee vaikkapa pelkkiä tekstiilejä tai muita tavaroita huoneesta toiseen. Toinen helppo piristysruiske on saavutettavissa sillä, että pitää joitakin tavaroita aika ajoin kaapissa ”lepäämässä” ja ottaa esimerkiksi keväällä tai syksyllä uudelleen esille. Ja voilá, ne tuntuvat taas kuin uusilta, kun niitä ei ole nähnyt lainkaan hetkiseen. Itselläni aikakin toimii tällainen kikka ja siinä säästyy mukavasti jokunen pennonen, kun ei aina lähde ostamaan kaikkea uutena kaivatessaan uudistusta.

IMG_4920

Tänä syksynä olohuoneemme koki muutosta lähinnä värien ja tekstiilien kautta. Olohuoneessa olevassa isossa taulussa on kaunis väripaletti, mihin mätsäävän tyynysetin kaivoin kaapista esille enemmän niissä tummissa sinisen ja punaisen sävyissä. Kesällä esillä oli pastellisempia sävyjä, mutta nyt nuo viininpunaisen, violetin ja syvän sinisen sävyt tuntuivat taas houkuttelevan. Minusta on kiva yhdistää pariin eri paikkaan kulloistakin tehosteväriä, sillä se luo heti tietynlaista jatkumoa ja harmoniaa tilaan. Punaisen sävyjä oli kuvien ottohetkellä näkyvillä enemmänkin, kun olimme juuri saaneet tyttövauvan syntymän jälkeen onnittelukukkia. Leikkokukat ovat nekin oiva ja edullinen keino vaihtaa kodin väritystä.

IMG_4895

Harmaan sohvamme kaveriksi sopii onneksi lähes mikä hyvänsä väri kuin myös muuhun pääosin neutraalinsävyiseen kalustevalikoimaan, joten pieniä muutoksia on helppo toteuttaa. Lisäksi vaihdoin joidenkin värillisten tyynyjen tilalle musta-valkoisia, mitkä käyvät värillisten seuraan hyvin ja sopivat myös huoneen muihin mustiin yksityiskohtiin. Konjakin värisille nojatuoleille päätyi taas syksyyn ja talveen erityisen hyvin sopiva harmaa lampaantalja, mikä oli sekin kesäkaudella lepäillyt hetken kaapissa kylmpempiä säitä odottamassa.

Kävin juuri Habitaressa piipahtamassa ja huomasin ihailevani smaragninvihreitä sohvia ja muita erikoisuuksia. Välillä sitä tosiaan haaveilee rohkeamman värisestä sohvasta tai isommista jutuista, mutta nopeasti sitä muistuttaa itseään, että kyllästyisi liian nopeasti tällaisiin. Parempi siis pysytellä itse värien kanssa näissä pienemmissä jutuissa. Yksi suhteellisen edullinen ja näyttävä keino olisi kyllä jonkin seinän maalaaminen aina välillä eri väriseksi, mutta se taas vaatii isompaa työtä kuin nopea ja vaivaton tyynynpäällisten ja pikkuesineiden vaihto. Mutta jos ei kavahda tuollaista projektia, niin maalikaupoilla pääsee monin verroin halvemmalla kuin kalusteiden vaihdossa.

IMG_4930

Tässä siis pieni kuvakooste meidän tämänhetkisestä olohuoneen ilmeestä inspiraationa syksyisemmän sisustuksen luomiseen. Aina ei tosiaan vaadita mitään valtaisia muutoksia uudenlaisen tunnelman saavuttamiseksi vaan pikkujutuilla voi saada ihmeitä aikaan.

IMG_4943

Olohuoneestamme puuttuu ehkä monelle itsestäänselviä juttuja kuten matot, eikä esimerkiksi sohvapöydillä näy mitään sisustuksellisia kukkia, tuikkuja tai muuta. Tällä tavoin olen minimoinut erilaisia särkymis- ja sotkeentumisriskejä, sillä kodissamme elää yksi vilkas kolmevuotias ja nyt vastasyntynyt vauva. Sisustuksen haluan pitää selkeänä siitäkin syystä, että yleistä järjestystä on näin melko vaivaton ylläpitää. Kuvat on napattu juuri siivouksen jälkeen, joten vain lelut puuttuvat ”normaalinäkymästä”, mutta muutoin huoneessa on kaikki mitä siellä yleensäkin on. Lelut tosiaan valtaavat helposti koko olohuoneen, mutta nekin saa kerättyä nopeasti kun ympärillä ei ole muuta ylimääräistä tavaraa.

Tunnelmallista syksyn jatkoa ja lämpöisiä koti-iltoja kaikille!

IMG_4901

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s