Hotel St. George Helsinki

Piipahdimme mieheni kanssa kahden keskisellä hotellilomalla kesäkuun toisena viikonloppuna kotoisasti vain parin kilometrin päässä kotoa. Lyhyestä välimatkasta huolimatta tällainen 24 tunnin staycation tuntui kuin olisi matkannut paljon kauemmaksi ja tästä erityiskiitokset erinomaiselle hotellille. Näin yhden yön lomalla kotikulmilla on mielestäni tärkeä panostaa elämyksiin ja sitä kautta voi löytää jotain uutta myös tutuista maisemista. Tässä yksi vinkki hyvää hotellia etsivälle ja kokemuksemme vasta kuukausi sitten ovensa avanneesta Hotel St. Georgesta, mikä tuo pääkaupunkiin tuulahduksen kansainvälisen tason eleganssia.

IMG_7939

Ensinnäkin sanoisin vastaavanlaista, rentoutumiseen keskittyvää minilomaa mukavassa hotellissa suunnittelevalle, että ohjelmaa kannattaa suunnitella väljästi. Suunnitelmien pääosassa voi hyvinkin olla se, miten kivasta hotellista saisi mahdollisimman paljon irti. Itse ainakin koen, että kalliimman luokan hotellissa yöpyessä kannattaa todella pysähtyä nauttimaan hotellin tarjonnasta, eikä vain käydä kääntymässä yötä. Näin yhdenkin päivän lomasta voi saada mukavan kiireettömän ja tasokas hotelli toimii tällöin hyvänä miljöönä rentoon yhdessäoloon.

Me vietimme tästä vuorokauden lomasta lähes 20h pelkästään hotellilla. Lähdimme keskipäivällä kävellen kohti hotellia pysähtyen matkalla vain rauhalliselle lounaalle. Lounaan jälkeen suuntasimme siinä kahden tienoilla hotellille jättämään laukut ja katsomaan josko saisimme jo huoneemme. St. Georgessa sisäänkirjautuminen oli ilmoitettu olevan klo 15 alkaen, mutta onneksemme huone oli valmiina ajoissa. Siellä oli mukava pyörähtää jo päivällä hetkinen levähtämässä ennen kuin lähdimme pienelle kaupunkikierrokselle. Olin loppuraskauden vuoksi jo hieman voipunut, joten päädyimme ex-tempore hyppäämään HopOn-HopOff -bussiajelulle pitkin keskustaa. Hauska oli Suomessakin kokea tällainen turistijuttu, mikä on tullut tehtyä niin monessa muussakin kaupungissa muualla maailmaa.

Retken ja kahvilassa käynnin jälkeen olikin jo hyvä aika palailla takaisin hotellille, vaikka kello oli vasta viisi iltapäivällä. Näin ehdimme ottaa hyvän tovin aikaa rentoutumiseen hotellin kylpylässä ennen kuin oli aika valmistautua rauhakseen illalliselle. Illallinen hotellin ravintolassa on hyvä valinta lepoa kaipaaville, kun ei tarvitse poistua hotellilta minnekään enää illalla. Näin kesäaikaan ulkona toki olisi miellyttävä kävellä, mutta etenkin talvella tämä mahdollisuus on kullanarvoinen. Mielestäni hyvässä hotellissa kannattaa aina testata ravintolapalvelut saadakseen paikasta kokonaisvaltaisen elämyksen.

Huone

Sky Attic Studiomme hotellin 7. kerroksessa oli oiva valinta pariskuntalomalle – se oli tilava ja tunnelmallinen ullakkohuoneisto kauniilla kaupunkinäkymillä. Ikkunoita oli kahteen suuntaan ja bonuksena vielä kattoikkuna. Sisustus poikkesi perinteisestä hotellityylistä edukseen ja fiilis oli kuin olisi astunut jonkun pieneen tyylikkääseen kaupunkikotiin käymään.

Tyyli ja värimaailma oli vanhan rakennuksen tunnelmaan passeli ja pidin siitä, että huoneessa oli kiinnitetty huomiota pieniinkin yksityiskohtiin. Kylpyhuoneessa oli esimerkiksi kauniit Iittalan Kastehelmi-lasit, eikä tavallisen tylsiä peruslaseja. Kaikki kosmetiikka oli huoneessa laadukkaampaa sarjaa ja saippuakin todella hyvän tuoksuista. Huoneeseen oli myös ripoteltu erilaisia sisustus- ja taide-esineitä sekä pieni valikoima kirjoja luomaan kodinomaisuutta. Lattia oli kaunista kalanruotoparkettia ja iso matto teki huoneesta lämpöisen. King-kokoinen sänky oli jämäkkä ja petivaatteet muhkeat. Kuplavettä sai halutessaan SodaStream-laitteesta ja minibaari löytyi myös sellaista kaipaavalle. Huoneessa oli myös erikseen jumppaohjeet, mitä ei joka hotellissa näy. Hyvin mietitty sekin, jos vaikka joku haluaa vain omassa huoneessaan vähän kuntoilla eikä mennä salille erikseen.

Hotellin nettisivuja vilkaistessani huomasin, että huonevalikoimaa oli ihan kiitettävästi eri tarpeisiin. Jos St. Georgessa yöpyisi uudestaan, niin kokemus voisi olla taas uuden tuntuinen kun valitsisi erilaisen huoneen.

Ravintola Andrea – illallinen ja aamiainen

Emme poikkeuksellisesti selvittäneet ennalta minkä tyylinen ravintola hotellissa olisi, sillä olimme päättäneet illallistaa siellä joka tapauksessa. Listaa lukiessa kävi selväksi, että makumaailmassa on yhdistelty jotain suomalaista ja jotain itämaista. Kyseessä oli siis suomalais-turkkilaisen kokin luotsaama paikka, jonka sloganina oli ”Fun dining rather than fine dining”.

Kaikki alkupaloista pääruokiin tilaamamme annokset olivat jaettavia tämänhetkisen trendin mukaan. Tällainen social dining kiva siinä mielessä, että pääsee maistelemaan useampia eri ruokia. Kaikki maut olivat kyllä fine diningin veroisia – joissain annoksissa jäi ihan kaipamaan toista samanlaista, kun makunystyröitä oikein hemmoteltiin. Alkuun hieman säikähdin turkkilaista vivahdetta, kun en ole kovin mausteisten ruokien ystävä. Pelkoni osoittautui turhaksi, sillä tässä ravintolassa oli onnistuttu sekoittamaan todella onnistuneesti kaksi eri maiden ruokakulttuuria niin, että annoksissa oli sopivasti potkua näin ”suomalaiseen makuun”. Plussaa ravintolalle myös siitä, että useampaa drinkkiä sai alkoholittomana mocktailina, eikä tarvinnut tyytyä limsoihin ja veteen.

Aamiaisella on laadukas valikoima kaikin puolin, enkä jäänyt erityisesti kaipaamaan mitään vaan maistelin ehkä liiankin montaa sorttia. Olen yleensä hyvin tarkka siitä, mitä kaikkea hotelliaamiaiselta tulisi löytyä ja tässä paikassa toiveeni täyttyivät oikein mukavasti. Esimerkiksi lämpimissä ruoissa oli perusmunakkaan ohella myös espanjalaista perunamunakasta ja kokki huolehti hyvin aamiaisvieraiden tarpeista. Hedelmävalikoima oli kattava, leivät tulivat tuoreina hotellin omasta leipomosta ja voi tuotiin pöytiin pikkukipoissa samoin kuin illallisella. Juomat tulivat kaikki myös pöytiintarjoiltuina. Rahka-annokset oli tehty söpösti pikkupurkkeihin valmiiksi ja jälkiruoaksi oli erilaisia leipomon pullia. Puuro saa myös erikoismaininnan, sillä se oli erityisen maistuvaa ja täyteläistä tällaiseksi perusruoaksi.

Palvelu sen sijaan tuntui olevan uudessa paikassa vielä melkoisen sekavaa ja liiankin rennolla otteella toimivaa. Tarjoilijoita hääri pitkin salia kyllä useita ja silloin kun paikalle osuivat olivat kaikki hyvin kohteliaita, mutta erinäisiä unohduksia ja sen sellaista oli pitkin iltaa. Alkudrinkkien jälkeen ei koskaan tiedusteltu enää mitä ruokien kanssa juotaisiin, vettä ei huomattu kaataa laseihin, tai edes käydä täydentämässä karahvia ja henkilökunnalla oli hiukan hukassa kenen pitäisi hoitaa pöytäämme. Samaa huolimattomuutta ilmeni vielä aamiaisella, kun tilaamaani teetä ei muistettu tuoda eikä likaisia astioita keräilty pöydästä mitenkään liian ripeästi. Mutta tämä oli toivottavasti vain uuden paikan alkusählinkiä ja antaisin ravintolalle ehdottomasti uuden mahdollisuuden, sillä ruoat veivät kielen mennessään.

St. George Care – kuntosali, spa, saunat ja uima-altaat

Kuntosalissa poikkesin vain kurkkaamassa miltä se näytti ja oikein toimivalta se vaikutti hotellin saliksi. Samoin spa-palvelut jäivät tällä kertaa kokeilematta, mutta ajattelin palata niihinkin vielä vauvan syntymän jälkeen, kun on mukavampi olo mennä hierontaan. Ajattelin myös, että näin pääsen nauttimaan vielä uudestaan hotellin saunoista ja uima-altaista, kun yöpymistä samassa hotellissa tuskin hetkeen tulee toteutettua. On niin monia kivoja hotelleja vielä testaamatta, että kun tilaisuus tulee, niin tykkään nähdä eri paikkoja taas.

Allasosasto saunoineen ja rentoutumisalueineen tuli tosiaan koettua niin illalla kuin vielä aamiaisen jälkeen ennen hotellista poistumista. Alue oli mielestäni kauniin yksinkertainen ja seesteinen – koko tilassa oli vain rauhoittavia maanläheisiä sävyjä. Perinteinen sauna oli kunnolla lämmin ja tiloista löytyi myös höyrysauna. Kylpylässä kävi alkuillasta ehkä kymmenisen ihmistä puolentoista tunnin aikana, eli ei merkittävää ruuhkaa. Aamu-uinnille mahtui erityisen hyvin, sillä 10-11 välillä altailla kävi vain pari muuta pikaisesti pyörähtämässä ja pääosan ajasta sain olla aivan omissa oloissani.

Uima-altaalta ei löytynyt edes kelloa, mitä ensin ihmettelin, mutta lopulta totesin hyväksi ratkaisuksi. Sinne oli nimittäin ihana unohtua hetkeksi haaveilemaan ajasta välittämättä, kun ei kerrankin ollut kiire minnekään.  Aamu-uinnilla keskityin kerrankin vain fiilikseen ja lopetin siinä vaiheessa kun siltä tuntui, enkä kelloon katsoen ja matkaa laskien. Hyvä välillä kuunnella pelkästään kroppaansa eikä aina mitata tekemisiä. Lämpimän uima-altaan ohella alueella oli pieni kylmävesiallas ja sekin kiva lisä, jos kaipaa piristävää pulahdusta saunan päälle.

Pukuhuoneet olivat siistit ja niissä oli riittämiin kylpytakkeja ja pyyhkeitä, eli välttämättä ei tarvinnut raahata huoneesta erikseen kylpytakkia mukaansa, tai sen sai ainakin pidettyä siistinä, kun allasalueelle oli omat takit. Pukuhuoneessa oli jopa meikinpoistoaine, kun monesti löytyy vain ne peruspesuaineet.

Rentoutumisalueella oli vanhan ajan tunnelmaa henkivät lepotuolit, hyvä irtoteevalikoima, sekä hedelmiä ja paahdettuja pähkinöitä pikkupurtavana. Toki sinne olisi saanut tilattua muitakin juomia ja pieniä välipaloja lisähintaan. Itse pärjäsin mainiosti noilla pikkupurtavilla ja niiden ansiosta kylpylässä jaksoi olla pitkään kun sai vähän naposteltavaa ennen illallista.

Sijainti, yleiset tilat ja muut palvelut

Sijainti vanhan kirkkopuiston laidalla aivan ydinkeskustassa on mitä mainioin – varsinkin jos tulee muualta ja haluaa kokea Helsingin lyhyessä ajassa. Laaja valikoima kivoja ravintoloita, kauppoja ja muita palveluja löytyy luonnollisesti joka puolelta hotellin ympäriltä näin keskeisellä sijainnilla. Julkisilla matkustavat pääsevät myös Kampista ja Rautatieasemalta helposti lyhyen matkan kävellen tai ratikoilla hotellille.

St. Georgen yleiset tilat olivat nekin viimeisen päälle mietityt. Taidetta oli siellä täällä ja hotellin talvipuutarhasta oli tehty visuaalinen oleskelualue aluabaareineen ja sielläkin olisi varmasti viihtyisä istuskella. Alakerrasta löytyi myös jännänä yksityiskohtana pikkuruinen the Monocle Shop-in-Shop, missä oli muun muassa matkailuaiheisia kirjoja kaupan. Hotellin oma leipomo St. George Bakery kutsui sekin söpöydellään ja hyväntuoksuisilla tarjottavillaan piipahtamaan iltapäiväteelle. Mukaan nappasin sieltä yhdet pikkuherkut ja hyvin maistuivat. Pieni ulkoterassikin siihen oli viritetty puistomaisemin – täällä täytyy ehdottomasti kipaista vielä joku kaunis kesäpäivä.

Hauska yllätys oli myös se, että illallisella käydessämme huone oli käyty siistimässä yökuntoon. Sänky oli pedattu, vesilasit ja aamiaismenu aseteltu yöpöydille, verhot vedetty ikkunoiden eteen ja valaistus pehmennetty. Tällaista en muista aiemmin kokeneeni muissa vastaavan tason hotelleissa, eli sekin kiva pieni lisä palvelussa.

Palvelu hotellin vastaanotossa oli ystävällistä emmekä joutuneet jonottamaan lauantai-iltapäivästä sisäänkirjautumista lainkaan. Lähdimme sunnuntaina viime hetkillä puolilta päivin, jolloin monesti on ruuhka-aika respoissa, mutta pääsimme silloinkin sujuvasti jatkamaan matkaamme ilman jonoja.

Kokonaisarvio

Hotelli on luokiteltu viiden tähden luokkaan ja mielestäni se ansaitsee kirkkaasti kaikki tähtensä. Olo oli todella tervetullut ja miellyttävä koko vierailun ajan ja kuten tässä monessa kohdin jo kirjoitinkin, niin kokonaisuus on todella loppuun asti harkittu ja hienosti toteutettu. Ainoastaan ravintolan hieman hapuileva palvelu osui silmiini, mutta mitään muita miinuksia en havainnut vaan pikemminkin yllätyin monessa kohdin, miten hyvin asiat toimivat ja kuinka viihtyisää hotellissa oli.

Erityisesti näen hotellin sopivan pariskunnille sekä yksin tai ystävien kanssa matkaaville. Huoneeseen olisi mieluusti jäänyt pidemmäksikin aikaa viipyilemään kahden kesken ja olimmekin tasan 12 asti aamulla ennen paluuta vilkkaan kolmevuotiaamme luokse. Lapsiakin näkyi paljon aamiaisella, mutta mikään ideaalein tämä hotelli ei ehkä pikkulasten kanssa ole, jos vaikkapa altaalle halajaa. Se oli enemmänkin aikuisille tarkoitettu – spa-alueelle kun oli asetettu 16 vuoden ikäraja.

Suosittelen siis lämpimästi Hotel St. Georgea kaikille Helsingistä majapaikkaa etsiville, jotka arvostavat hyvää sijaintia, kaunista ympäristöä ja pientä luksusta hotellissa majoittuessaan.

Mukavia lomapäiviä!

IMG_7975

 

2 kommenttia artikkeliin ”Hotel St. George Helsinki

  1. Kiitos informatiivisesta ja kuvarikkaasta kirjoituksesta! St. George on ollut itselläni vierailusuunnitelmissa jo tovin aikaa, joten oli todella mukavaa kuulla ”taviksen” kokemuksia paikasta ja siitä, millaista siellä oli yöpyä. Taitaapa olla hotelliloma edessä kyseiseen paikkaan vielä tänä vuonna 🙂

    Tykkää

    1. Kiitos kommentistasi! 🙂 Mukava kuulla, että postauksesta oli hyötyä sinulle. Ymmärrän, itsekin suhtaudun välillä skeptisesti tunnetuimpien bloggareiden suosituksiin jostain tuotteista tai palveluista, jos kyseessä on kaupallinen yhteistyö. Siinä kun voi helposti olla paineita kehumiseen, kun on saanut jotain vastinetta postauksesta, joten tällaisiin taviskokemuksiin on kyllä helpompi luottaa. 😀 Aurinkoista kesänjatkoa!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s