Suomi 100 -teemakattaus ja sinivalkoinen jäädykeresepti

Satavuotiasta Suomea on syytä juhlistaa viimeistään näin itsenäisyyspäivän ympärillä ja ehdottomasti ihan koko juhlavuoden 2017 aikana. Me kun olemme itsenäisyyspäivänä menossa sukulaisille syömään, niin halusin luoda oman Suomi 100 -teemakattaukseni jo aiemmin syksyllä isänpäivän vieraita kestitessämme. Sinivalkoinen pöytä oli lopulta pienillä jutuilla valmisteltu – en edes askarrellut mitään sen kummempia lisäkoristeita, sillä valkoinen kynttelikkö toimi kivasti pöydän kruununa.

Meiltä sattui sopivasti löytymään joitakin sinisiä astioita ja tarjoilukippoja astiakaapeista valkoisten seuraksi. Astioilla sai jo mukavasti Suomi-henkeä kattaukseen, kun niissäkin suomalaista Iittalaa mukana. Suomi 100 -teemaiset servetit olin hankkinut jo varmaan kesällä ja ne on suunniteltu kivasti siitäkin syystä, ettei niissä ole mitään siniristilippua ja käyvät siksi mihin hyvänsä tilaisuuteen. Pöytä oli muuten muokattu juhlavammaksi lisäämällä siihen pöytäliina valkoisen kaitaliinan kera (en tietenkään muistanut/ehtinyt silittää liinoja, mutta ei takerruta siihen). Eri astiasarjojen astioita yhdistelemällä tulee myös kaivattua elävyyttä kattaukseen ja kun värit/kuosit eivät riitele keskenään, niin eri sarjat käyvät mainiosti yhteenkin. Mitään sen ihmeempiä ei siis teemakattaus välttämättä vaadi ja näin simppeleilläkin elementeillä tuli mielestäni kivan freesi ilme.

Tarjoiluissa huomioin teeman muutamilla helpoilla yksityiskohdilla ja turhia pingottamatta. Meillä ei siis ollut mitään pelkkien Suomiruokien kokonaisuutta, mutta jälkiruokapöytään halusin laittaa tietysti kaikille maistuvaa Fazerin sinistä. Brunbergin tryffelit olisivat myös hyvä vaihtoehto sinivalkoisine kääreineen ja niitä meillä onkin ollut aiempina vuosina tarjolla. Jälkiruoaksi tein aina onnistuvan ja etukäteen helposti pakkaseen valmistettavan valkosuklaajäädykkeen mustaherukoiden kanssa nautittavaksi. Näissä kuvissa tekstinä on nyt isi, kun oli isänpäivästä kyse. Joku vuosi sitten itsenäisyyspäivä tein samaisen jäädykkeen suorakaiteen muotoisena ja koristelin pensasmustikoilla Suomen lipuksi (kuva postauksen lopussa siitäkin). Koristelu on todella helppo ja nopea toteuttaa tällä kaavalla ja mustikoilla tai mustaherukoilla saa kätevästi muunnettua jäädykkeestä teeman mukaisen.

Juomissa olen jo testannut muissa yhteyksissä Suomi 100 -juhlavuoden shampanjaa (mums) ja Hans Välimäen 2017 juhlavuoden glögiä (melko makeaa, mutta mukillinen maistui hyvin). Molemmissa sopivasti pullotkin suunniteltu teemanmukaisesti. Näillä teemavärisillä ruoilla ja juomilla on helppo loihtia itsenäisyyspäivään sinivalkoista meininkiä ilman, että juhlista jää turhaa krääsää nurkkiin pölyyntymään. Pari vuotta sitten koristelin myös piparit sinisellä ja valkoisella ja sekin oli helppo keino lisätä teemavärit mukaan juhlapäivään. Oikeana itsenäisyyspäivänä voisi laittaa esille vielä perinteiset sinivalkoiset kynttilät, mitkä saimme lahjaksi jo tovi sitten. Nekin ovat kivasti niitä käytössä kuluvia juhlatuotteita, eikä kausitavaroiden laatikko kasva tällaisilla.

Valkosuklaajäädyke (resepti kotikokki.net -sivustolta)

  • Vatkaa kaksi kokonaista kananmunaa ja yksi keltuainen + 1dl sokeria vaahdoksi
  • Sulata mikrossa alhaisella lämmöllä 100g valkosuklaata ja lisää sula suklaa nauhana jatkuvasti sekoittaen muna-sokeriseokseen
  • Vatkaa erillisessä kulhossa 4dl kuohukermaa ja lisää se varovasti sekoittaen muna-sokeri-suklaaseokseen
  • Kaada seos keskikokoiseen vuokaan tai suoraan pienempiin annosvuokiin valmiiksi jälkiruoka-annoksiksi. Tästä saa tehtyä noin 4 isoa, 6 keskikokoista tai 8 pientä annosta.
  • Hyydytä pakastimessa vähintään neljä tuntia ja nosta tarjoilua varten vartti ennen syömistä hiukan sulamaan.

Hyvää ja juhlavaa itsenäisyyspäivää kaikille!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s