Hyvän onnen tavarat

Jatkoa seuraa aikaisempaan Huonon onnen tavarat -postaukseeni, sillä kolikolla on toki kaksi puolta ja haluan muistuttaa myös niistä hyvän mielen tavaroista, mitkä ansaitsevat paraatipaikan kotona ja käytössä. Tällaiset tavarat muistuttavat erityisistä hetkistä ja ihmisistä, minkä vuoksi niitä onkin aivan ihana käyttää. Minulle matkailu on aina ollut erityisen mieluisaa puuhaa ja sen vuoksi myös moni spesiaali tavara liittyy jollain tapaa menneisiin retkiin ja reissuihin. Samoin tärkeistä merkkipäivistä, tapahtumista tai juhlista on mukava, jos saa pidettyä jotain konkreettista jatkossakin esillä tai käytössä. Nyt kun lähdin tätä kirjoittelemaan, niin havaitsin kotoamme löytyvän vaikka kuinka monia eri syistä hymyn huulille tuovia juttuja.

Sisustukseen on helppo tuoda reissuilta jotain pientä kivaa, kuten julisteen tai kortin kehystettäväksi. Meillä on edelleen seinällä Dubain matkalta vuonna 2010 hankittu juliste, mikä muistuttaa päivittäin tuosta aurinkoista talvilomasta aavikkoseikkailuineen. Barcelonan Picasso -museosta toin taas tukun erilaisia taidekortteja mukanani, sillä pidin museon annista muutenkin erityisen paljon. Osa korteista on päätynyt onnittelukorteiksi ja osa aika ajoin kotia koristamaan. Julisteet ja kortit eivät vie juurikaan tilaa ja niitä voi pitää siten välillä kaapissakin ja ottaa esille, kun haluaa taas pientä päivitystä kehyksiin.

Korut ovat nekin sopivan pieniä tuliaisia, jos ei halua kantaa mitään painavampaa matkassaan. Pidänkin erityisesti koruistani, joihin liittyy hyviä muistoja. Yhdet sydänkorut on mieheni ostanut sopivasti juuri rakkauden kaupungista Pariisista. Vaikka kyseisellä reissulla satoi kaatamalla toisena reissupäivistä, niin koruista muistuu vain Pariisin hyvät puolet ja yhdessäolo mieleeni. Barcelonasta vuosia sitten ostetut korvakorut ovat nekin yhdet käytetymmistäni. Ne taas muistuttavat ensimmäisestä vierailusta kauniiseen enspanjalaiskaupunkiin herkullisine tapaksineen ja lämpimine syysiltoineen, sekä hyvän ystäväni iloisesta seurasta.

Laukut ovat materiasta lähimpänä sydäntäni ja erityisesti ranskalaisen Longchampin mallit. Mikäpä siis parempi matkamuisto Ranskan lomilta kuin kyseisen merkin laukut, jotka kulkevat jatkuvasti olallani niin töissä kuin vapaallakin. Tämän kesän Nizzan reissulta palasin kotiin juuri ennen töiden aloitusta mukanani käytännöllinen, mutta kaunis läppärilaukku työkoneelleni. Laukku on malliltaan sellainen, että se sopii muuhunkin tarkoitukseen, kuin töihin, joten uskon sen tuovan iloa vielä pitkään. Ja bonuksena saan taas hyvän mielen laukkua kantaessani, kun näen mielessäni kimmeltävän Välimeren ja hauskat kommellukset reissun varrelta samanhenkisen matkakumppanini kanssa.

Huivi on myös erityishyvä tuliaisostos, sillä siitä voi olla hyötyä jo matkalla ollessa, jos ei pakannut vastaavaa mukaansa, ja viimeistään lentokoneessa kotiin palatessa se toimii kivasti peittona. Joulunaikaan Salzburgissa poiketessamme mukaani tarttui paksu villahuivi, mikä lämmitti matkassa fyysisesti ja kotona joulumatkan tunnelma tulvii mieleeni aina tuon huivin kaulaan pujottaessani. Huivikin on hyvällä tuurilla pitkäikäinen hankinta, jos materiaali on hyvä ja kun sitä huoltaa oikein. Ja asusteena se sopii päälle aina, vaikka välillä koko vaihtelisikin.

Monista elämän tärkeimmistä tapahtumista jää toki mieleen itse päivä ja sen tunnelma, mutta mikä sen mukavampaa, jos muistona säilyy jotain käsin kosketeltavaakin. Sain aikanaan ylioppilaslahjaksi muun muassa Iittalan kippoja ja Kalevalan korusetin, mitä on tullut käytettyä jo yli vuosikymmenen. Tutkinnon suorittaminen oli myös monivuotinen urakka ja valmistumislahjana saamani kello voi hyvinkin kulkea loppuiän matkassa. Oli muutenkin osuva lahja, sillä omassa ammatissani vaaditaan erityistä täsmällisyyttä. Kihlajaislahjana tullut Vitriini-rasia ilahduttaa eteisen pöydällä korurasiana ja on myös laadultaan pitkäikäinen tavara. Häälahjakorteilla tuli valittua mm. vaaleansinisiä Kastehelmi-astiaston osia, mitkä on aina ilo kattaa pöytään. Pidän myös ajatuksesta, että lasisesta astiastosta osa voi säilyä käytössä läpi vuosikymmenten vaikka joku yksittäinen lasi joskus rikkoutuisikin.

Hääasusteet ovat varmaan niitä ihanimpia hyvän mielen tavaroista. Hääpuvun yksi säästää ikuisesti, toinen laittaa heti kiertoon, kun taas joku saattaa tuunata siitä vielä muihinkin juhliin kelpaavan version. Itse en isoa pukua halua kaapissa loputtomiin roikottaa, mutta valitsin asusteet sillä mielellä, että käyttäisin niitä häiden jälkeenkin. Koska minulla oli pitkä puku, niin päätin valita hääkengiksi riittävän juhlavat ballerinat. Kiiltonahkaiset vaaleat ballerinat löysinkin jo ennestään tutulta Wonders -merkiltä (maailman mukavimpia!). Kokonaisuus ratkaisee ja pitkän hääpuvun kanssa tulee taatusti morsianfiilis, vaikkei joka asustetta olisi suunniteltu vain häitä varten. Itselläni eivät kengät juurikaan päivän aikana näkyneet, mutta nyt ne ovat olleet arkikäytössä ihana muistutus erityisestä päivästä jo parisen vuotta.

Lapsen saaminen on ollut omaa elämääni kaikista mullistavin kokemus ja sainkin tuolloin heti poikamme syntymän jälkeen kauniin muistamisen rannekorun muodossa. Minulla on ollut käytössä jo vuosikaudet eräästä aikanaan itselleni tärkeästä työpaikasta läksiäislahjarahoilla hankittu Nomination -rannekoru ja keksinkin toivoa sen pariksi toisen samasta sarjasta. Valitsin paloiksi kirjainpalat pojan nimen muodostamiseen, hänen horoskooppimerkikinsä ja sydämen. Tätä korukaksikkoa käytänkin eniten arjessa ja molemmissa on kivasti ajatusta mukana. Onnentunteita herättää myös poikamme neulepipo, mikä laitetiin sairaalassa heti vastasyntyneelle. Vaikka pipo ei väriltään ole täysin omaan makuuni, niin aion ehdottomasti säilyttää sen ”vauvamuistona”. Joidenkin tavaroiden kohdalla teen poikkeuksia, vaikkei niille hyötykäyttöä enää olisikaan!

Todellisia hyvän mielen tavaroita tuleekin useimmiten käytettyä paljon, eivätkä ne jää pyörimään kaapin perukoille. Tällaisia kannattaa siis vaalia ja pitää kunnossa, niin niistä on iloa mahdollisimman pitkään.

Aurinkoa ja iloa uuteen viikkoon! 🙂

P.S. Postauksen kuvat eivät ole juurikaan tavaroista, vaan sekalaisista reissuista ja muista hetkistä, joista nuo tietyt ”onnentavarat” muistuttavat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s