Kirjojen kuninkaalliset

Luin nuoruudessani vain romaaneja tai kaunokirjallisuutta – vasta lähempänä kolmeakymppiä huomasin valikoivani muutakin luettavaa kuin klassikkodekkareita ja kevyitä kesäkirjoja. Löysin siis tieni erilaisten ”self-help” -opusten äärelle ja tajusin niiden olevan ihan ajatuksia herättävää luettavaa, vaikka ennen saatoin suhtautua niihin hyvinkin epäilevästi. Päätinkin koota suosituksia sellaisista järjestelyyn keskittyvistä, tai sitä sivuavista kirjoista, mitkä koin lukemisen arvoisiksi. Eipä muuta kun hyviä lukuhetkiä ja kohti järjestelmällisempää ja sujuvampaa elämää näiden kirjojen kuninkaallisten siivittämänä!

Kirjat ovat kirjoittajan etunimen mukaisessa aakkosjärjetyksessä ja vuosiluku on sen painoksen, minkä itse olen lukenut. Kaikki nämä löytyvät ainakin pääkaupunkiseudun kirjastoista ja osa myös uusista lukemissovelluksista äänikirjoinakin, mikä tekee lukemisesta vielä helpompaa. Vaatteista kiinnostuneena Hyvän mielen vaatekaappi nousi omaksi suosikiksi, Onnellisuusprojekti oli viihdyttävin lukea ja KonMari kokonaisuutena vaikuttavin.

4762_99040216837_7964393_n

  • Anne te Velde-Luoma: Kaaoksen kesyttäjä (2010)
    • Kelpo kotimainen versio järjestämisoppaasta. Ohjeita on erilaisia sovellettavaksi ja ne ovat lempeämpiä kuin vaikkapa KonMarissa.
    • Kirjassa on paljon järkeviä ja hyviä vinkkejä eri tavaralajien läpikäymiseen, sekä konkreettisia neuvoja sen suhteen, mitä tavaroista kannattaa yleensä säilyttää ja mitä poistaa, tai kuinka lähestyä tätä pohdintaa.
    • Tekijänä on nainen, joka on ainoa Suomessa ammattijärjestäjiä kouluttava, joten kokemusta löytyy enemmänkin järjestämisen saralta.
  • Gretchen Rubin: Onnellisuusprojekti (2015)
    • Kirjoittaja paneutuu vuoden aikana joka kuukausi jonkin elämänalueen parantamiseen ja jakaa kokemuksia, miten tietoisempi asioiden ajattelu muutti toimintatapoja. Blogikirjoituksista tehdyssä kirjassa käydään läpi esimerkiksi kotia, parisuhdetta, lapsia, työtä, harrastuksia ja itsensä kehittämistä.
    • Kirja on mukaansatempaavasti ja sopivan lennokkaasti kirjoitettu. Se jakaantuu 12 erilaiseen lukuun aihepiireittäin, joten siitä voi myös poimia vain itseään puhuttelevat aiheet luettavaksi ja jättää muut väliin.
    • Monia hyviä pointteja myös järjestämisen ja ajanhallinnan kannalta. Esimerkiksi ”3 minuutin säännön” omaksuin tämän kirjan luettuani ja se on kyllä toiminut. Kirjassa oli myös tavaroiden hallintaan liittyviä toimivia vinkkejä jo tavaroiden ostoprosessista lähtien.
  • Marie Kondo: KonMari – Siivouksen elämänmullistava taika (2015)
    • Blogissa jo moneen kertaan viitattu teos, mikä mullisti kyllä omaa ajattelutapaani erityisesti tavaroiden omistamisen suhteen. Japanilaisen naisen osittain omaa elämää kuvaava teos, missä tarinan kautta edetään pääpointtiin eli siihen, kuinka valita kotiinsa ja elämäänsä vain iloa tuottavat tavarat.
    • Hyvin toimiva etenemistapa järjestämisessä helpoimmasta vaikeampaan tavarakategoriaan, missä päätöksentekokyky karttuu matkan varrella niin, että lopulta uskaltaa luopua kaikesta itselle merkityksettömästä tavarasta – oli sen sitten lahjaksi saatua, kallista, käyttämätöntä, tai muuten sellaista, mistä ei ole jostain syystä raaskinut ennen luopua vaikkapa tunnesyistä.
    • Kirjassa kuvatulla metodilla järjestys pysyy jatkossa helpommin, kun tavaraa on sopivasti ja on itse tarkempi omaisuudestaan ja siitä, mitä tavaraa ylipäätään kotiinsa päästää.
  • Marie Kondo: Spark Joy – An Illustrated Guide to the Japanese Art of Tidying (2016), löytyy myös suomenkielisenä: KonMari – Iloa säkenöivä järjestys (2016)
    • Jatko-osa KonMari -opukselle, mistä löytyy tarkempia ohjeistuksia eri tavarakategorioiden järjestämiseksi, sekä muun muassa kuvitettuja ohjeita vaatteiden viikkaamisesta tavaroiden säilyttämiseen.
    • Helppolukuinen englanniksikin luettuna, mutta löytyy nykyään myös suomeksi käännettynä. Kirja kelpaa selailtavaksi juuri siitä osiosta, minkä tavaroiden järjestelyyn kaipaa apua ja vinkkejä, eikä siis tarvitse lukea kannesta kanteen.
  • Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappi (2015)
    • Aivan loistavasti kirjoitettu opus vaatteista. Kirjassa on mielenkiintoisesti selostettu valmistusprosessia niin vaatteiden hinnanuodostumisen kannalta kuin eettisestäkin näkökulmasta.
    • Teos auttaa hahmottamaan vaateteollisuutta laajemmasta perspektiivistä ja haastaa omaakin ajatusmaailmaa ja kulutuskäyttäytymistä.
    • Kirjoittaja avaa hienosti sitä, millainen vaatekaapista kannattaa rakentaa, jotta se olisi toimiva ja omaan elämään sopiva. Kirjan lukemisen ja vaatekaapin perkaamisen jälkeen sieltä ei pitäisi enää löytyä mitään turhia tilanviejiä, vaan oikeasti käytettäviä vaatekappaleita ja asusteita.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s