Muistot – lapsuus- ja nuoruusvuosien tavarat

Vieläko sinulla on tallessa täydellinen palkintokokoelma 15 vuoden jalkapalloharrastuksesta, tuhannet piirustukset, sekä sata pehmolelua, mitkä aikanaan valtasivat koko sängyn? Jos lapsuudesta asti säilötty omaisuus tuntuu mahtuvan hädin tuskin kellarikomeroon (tai vievän enemmänkin tilaa!), niin kannattaa tarkastella lähemmin tavaroitaan. Mitkä niistä todella ovat säilyttämisen arvoisia ja mistä voisi jo päästää irti? Ja vaikkei varsinaista säilytysongelmaa olisikaan, niin miettisin silti, mistä kaikista vanhoista tavaroista on ylipäätään iloa muistonakaan, jos käyttöä ei enää ole.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Pehmoleluja on kertynyt yksivuotiaalle taaperollekin jo useampia – ja tässä taitaa olla vain puolet kokoelmasta!

PIIRUSTUKSET, KÄSITYÖT JA MUUT OMAT TEKELEET

Olin aiemmin säilyttänyt suurimman osan niin koulun kuviksen kuin harrastuskuviksenkin taiteiluista siististi kaikki omissa ”vuosinipuissaan”. Myös varhaisemmasta lapsuudesta oli äitini säilönyt vinon pinon piirustuksia. Niitä läpikäydessäni huomasin lähinnä ahdistuvani valtavasta määrästä ja kisaväsymys alkoikin iskeä kuvia yksitellen selvitellessä. Säästin lopulta muutaman muistoksi ja osan pinosta heitin lähes suoraan roskiin silmämääräisesti yksittäisiä teoksia läpikäyden.

Itse tehdyistä asioista voi olla hankala luopua, vaikkei niillä mitään virkaa olisikaan. Luin hyvän vinkin, kuinka omia tekeleitään voisi pitää lähinnä harjoituskappaleina ja säästää vain ”mestariteokset”. Toki se piirustus tai vaikka neulottu sukka on aikanaan ollut tarpeellinen, kun piirustus- tai neulontataitoja on harjoitellut. Mutta jos tuo piirustus ei ole enää merkityksellinen, tai sukka enää käytössä, niin mitäpä niitä säästelemään. Jos jotain konkreettista muistoa haluaa kuitenkin pitää vastaavista tavaroista, niin voi ottaa vähemmän tilaa vievän kuvan. Se riittänee muistuttamaan aikanaan tärkeistä tavaroista, joita ei enää fyysisesti kotiinsa kaipaa.

PALKINNOT

Palkintopystit taitavat edelleen olla yleisiä monessakin lajissa. Menestyvälle voi hopealusikoita, mitaleja ja pokaaleja alkaa kertymään tukkeeksi asti. Onhan niitä kiva pitää esillä ja säilyttää aikansa lapsen ollessa vielä kotona, mutta jossakin vaiheessa voisi pohtia riittäisikö pitää muutamat iloa tuottavimmat palkinnot. Itse säästin näin KonMari -henkisesti yhden yleisurheilukisoista 10-vuotiaana ansaitun kultamitalin, sillä en urheillut missään seurassa ja tuo mitali tuntui siksi jotenkin erityiseltä. Sen sijaan lukioaikainen hopeamitali 4x100m viestistä sai lähteä, sillä meitä oli tasan kaksi joukkuetta juoksemassa. Pahviset hiihtokisamitalit eka-tokaluokkalaisena käydyistä hiihtokisoista muistelen hävittäneeni jo lapsena, koska ne eivät olleet hienoja ”oikeita mitaleja”. Pientä marittamisen poikasta olikin jo tuolloin ilmassa.

LELUT

Leluja minulla oli myös säästössä pari laatikkoa. No, nyt kun se oma lapsi on tässä, niin enpä niitä kirppuisimpia pehmoleluja todellakaan halua hänelle antaa. Nukeistakin yksi silmäpuoli näytti aivan Tŝernobylistä karanneelta. Aivan turhaan olen vuositolkulla säilönyt suurinta osaa näistä lapsuuden kamoista. Vanha itse koottu puinen nukketalo, Brion leikkikärryt ja muutama muu äitini tekemä aarre jäivät vielä omalle jälkikasvulle. Päätin heti, että oman lapsen leluja pidetään oma aikansa, eikä kaikkea säästetä muistoina tai mahdollisille lapsenlapsille. Ajan hammas tekee tuhojaan, joten parempi miettiä, mitä tavaroita voi senkään vuoksi säilöä vuosikausia. Legot ovat ilmeisen säilyviä ja niitä voi pestäkin. Myös Brion junarata taitaa olla ikisuosikki ja säilyväistä sorttia. Klassikkolastenkirjat eivät varsinaisesti vanhene ja parhaita satuja voi lukea monet kerrat, joten niistäkin voisi osan pitää. Tai raivaushenkisenä voisi luopua vaikka kaikista leluista – monikohan nuori kaipaa laatikkokaupalla vanhoja tavaroitaan kotoa pois muuttaessaan.

VAATTEET

Omia kaappeja peratessani törmäsin myös moniin enemmänkin muistoihin kuin enää vaatekaappiin kuuluviin asuihin. Säilössä oli muun muassa vanhojentansseissa (2004) ja ekoissa opiskelijajärjestön vuosijuhlissa (2006) pitämäni kultainen kimalteleva mekko. Myös opiskelijahaalarit olin pistänyt talteen, vaikka taisin käyttää niitäkin vain ensimmäisinä kahtena opiskeluvuotenani (2005-2006). Jos siis säilyttelet vastaavanlaisia, niin luovu jo hyvillä mielin. Tärkeistä tapahtumista on kuvia muistoina ja jos ei, niin kyllä muistamisen arvoiset muistaa ilman varastossa lojuvia riepujakin. Lapsillekin säästely on useimmiten turhaa, sillä edes niiden saamista ei voi pitää itsestään selvänä, tai sitten saakin poikia, kun oli tyttöjen vaatteita huolella varastoinut. Eipä sitä olisi edes huolinut vaikkapa hääpuvukseen äidin vanhaa, jos sellainen olisi ollut säilöttynä. Tällaisista voi saada molemminpuolin vain harmia, jos ei se oma lapsi olekaan innostunut 30 vuoden takaisista juhlakamppeista.

PÄIVÄKIRJAT JA KALENTERIT

Heitin pois kaikki lapsuus- ja nuoruusvuosinani kirjoittamani päiväkirjat ajatuksella, että en ole itse enää niitä halunnut lueskella, enkä halunnut muidenkaan silmien niitä näkevän. Säästin vain yhden matkapäiväkirjan, missä oli useammasta reissusta sellaisia muistiinpanoja, mitä voisin näyttää muillekin ja mitä voisi olla mukava jälkipolvien katsoakin. Paperista kalenteria olin pitänyt vuosina 2005-2014, ja säilyttänyt toki nekin. Ne olivat tavallaan minipäiväkirjoja, sillä merkitsin tunnollisesti kaikki menot, liikkumiset ja muistettavat asiat ylös. Vaikka niissä ei mitään liian henkilökohtaista ollutkaan, niin koin nekin lopulta roskaksi. Olivat palvelleet hyvin käytössä ollessaan, mutta en ollut palannut niihin enää jälkeenpäin. Tässäkin saattoi vain todeta, ettei tärkeimpiä tapahtumia tarvitse kalenterimerkinnöistä enää kaivaa.

img_4474
Neuvolakortin aion säilyttää pojallemme, sillä ilahduin siitä, että omanikin oli pidetty tallessa.

KOULU- JA OPISKELUMATERIAALIT

Näitä vanhoja koulu- ja opiskeluaikojen materiaaleja olin ansiokkaasti karsinut jo aiemmissa muutoissa. Mutta silti, kuudenkin muuton jälkeen löysin varastosta yhden laatikon, missä oli säilössä vielä opiskelupaikkaani hakiessani  (2005) tekemäni muistiinpanot ja muuta opiskelumateriaalia. Opiskelupaikan sain heti ja valmistuinkin viitisen vuotta sitten, joten eipä noiden materiaalien säilömisessä ollut järjen hiventä. En aikanaan raaskinut heittää suurella työllä ja vaivalla raapusteltuja tiivistelmiä pois, vaikka olenkin aina pitänyt itseäni loogisena ihmistyyppinä. Samassa kasassa oli myös pari lukion kurssikirjaa silloin mielekkäistä matematiikasta ja äidinkielestä. Jopa autokoulun oppikirja (!!!) tuli esiin laatikon pohjalta. Sanomattakin selvää, että mitään näistä ei ole tarvittu tai kaivattu 10 vuoteen, eikä varmasti jatkossakaan. Taas yksi iso laatikko pois nurkista pyörimästä.

Sanoisin siis, että näistä voi hyvillä mielin luopua melko lailla kokonaisuudessaan. Ellei nyt sitä ekaa aapista tms. halua muistolaatikkoonsa säilöä. Tiedot on tullut opittua siinä määrin, kuin kiinnostusta on silloin löytynyt. Jos maantietoa tai matikkaa tuleekin ikävä, niin netistä, kirjastosta ja kaupoista löytyy taatusti ajantasaista materiaalia, millä päästä taas kärryille suosikkiaineestaan. Paperi on sitä paitsi hurjan painavaa ja siitä muodostuu nopeasti todella painavia laatikoita.

MIKSI SORTTEERATA VANHAT TAVARAT

KonMari -kirjoissa mainittiin liika menneisyyteen takertuminen yhtenä syynä takertua turhaa tavaraan. Pitäisi elää tässä hetkessä, ei menneessä, eikä tulevassa. Tavaroidenkin tulisi kuvastaa sitä henkilöä, kuka sillä hetkellä on. Tämä on mielestäni erityisen hyvä ohjenuora lapsuustavaroiden läpikäymiseen. Joistakin tavaroista on todella haikea luopua niiden tunnepitoisuuden vuoksi, mutta kun ajatuksiaan lähemmin kuuntelee, niin huomaa varmasti, mitkä tavaroista ovat todellisia aarteita. Todennäköisesti määrä on murto-osa siitä, mitä kaapeissaan on säilyttänyt.

Olo suorastaan kevenee, kun saa tyhjättyä kaikki ne mysteerilaatikot, minkä sisältöön ei ole koskettu vuosikausiin. Tärkeät lapsuusmuistot elävät silti vahvoina, vaikka tällaiset tavarat nakkaisikin jo menemään. Kun ei enää säilö tavaroita tavan vuoksi, niin yllättävästi sitä tilaakin vapautuu ympärille. To do -listalta on myös vapauttava ruksia pois tällaiset ikuisuusprojektit. Eikä vastaavan projektiin onneksi joudukaan uudelleen, jos pitää jatkossa kotiin tulevat tavarat hallinnassa. Itselleni oli tärkeää tehdä omien tavaroiden inventaario nyt, sillä lapsen myötä edessä on jatkuvaa vaatteiden ja tavaroiden läpikäymistä vaatekokojen ja leikkien muuttuessa. Kun koti on muutoin ojennuksessa, niin pienempää tavaravirtaa on helpompi hallita jo arjessa ilman, että siitä muodostuu liian isoa, pahimmillaan ikuisuusprojektia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s