Muistot – valokuvat

Kun on tarpeeksi järjestellyt muita tavaroitaan, on sopiva hetki siirtyä erilaisiin tunnepitoisempiin tavaroihin. KonMari -metodissakin oli minusta hyvin havaittu, että kannattaa sortteerata ensialkuun helposti karsittavia tavaroita ja hyökätä vasta lopuksi muistoesineiden kimppuun. Marie Kondon mukaan päätöksentekokykymme kasvaa prosessin myötä ja sen  vuoksi kannattaakin edetä tuossa järjestyksessä. Kun vauhtiin pääsee selkeillä kamppeilla, niin lopulta valokuvien ja perintötavaroidenkin läpikäynnistä tulee rutiininomaisempaa. Ennen kaikkea sitä hahmottaa nopeammin, mikä tavara on oikeasti itselle tärkeä, ja mikä oikeastaan niin kulunut, rikki tai muuten vaan sellainen, ettei sitä ole enää tarpeen fyysisesti säilyttää.

Käyn tässä ja tulevissa ”Muistot” -postauksissa läpi omia havaintojani erilaisista muistotavaroista, ja kuinka niiden kanssa voisi toimia. Ensimmäisenä ajattelin kirjoitella valokuvien läpikäymisestä ja järjestämisestä.

Paperiset valokuvat

Itse näin vuoden verran erilaisia tavaroita läpikäytyäni voin sanoa, että se järjestys helposta vaikeampaan on hyvin perusteltu. En olisi voinut kuvitellakaan vuosi sitten kajoavani paperikuviini missään määrin. Muistan ihmetelleeni suuresti, kuinka KonMarissa kehotettiin irrottamaan jopa albumikuvat ja valitsemaan säilytettävät kappaleet yksitellen. Olin aivan pöyristynyt ajatuksesta rikkoa valmiita albumeja, sillä ne olivat ikään kuin lopullisia, kun ne oli kerran koottu.

Oma päätöksentekokyky on sittemmin suoraviivaistunut muistoesineidenkin kanssa, ja uskon, että se on tosiaan harjautunut arkisempia tavaroita läpikäydessä ja konkreettisen muutoksen kaappitilan vapautuessa nähdessäni. Miksi en siis arvioisi valokuviakin uudelleen samalla logiikalla. Itse olen nimittäin ollut melkoinen kuvahamsteri; jo kymmenvuotiaana kameran saatuani otin paljon kuvia ja digikameran korvattua filmikameran tuli kuvia otettua moninkertaisesti. Viime vuodet kännykällä on tullut kuvailtua ylivoimaisesti eniten, sillä sen on järkkäriä varmemmin matkassa ja kuvan nappaa kätevämmin. Sanomattakin selvää, että joukossa on paljon aivan mitäänsanomattomia, epäonnistuneita, tai muuten vaan ylimääräisiä otoksi.

Huomasinkin heti, kuinka albumeissa oli todella monia kuvia samasta tilanteesta, ja ylipäätään paljon sellaisia kuvia, mitä en nähnyt säilyttämisen arvoisiksi. Sellaiset albumit, mitkä olin koonnut valikoiduista kuvista ajatuksella ja selostusten kera, säilytin alkuperäisinä, sillä niitä olikin mukava katsella. Irtokuvista löytyi ylimääräkuvia niistä tilanteista, joista albumit oli jo koottukin – roskiin siis. Mukana oli myös kymmenkunta albumia, missä ei ollut mitään selostuksia, ja kuvat olivat täysin perkaamatta. Niistä irrotin kaikki kuvat ja kävin ne tapahtuma kerrallaan läpi. Valikoinnin päätteeksi kuvat mahtuivatkin yhteen siistimpään albumiin, ja sain heivattua kaikki ne muoviset, rumat albumit pois!

Poista kuvista ainakin:

  • tupla- ja triplakappaleet samasta tilanteesta – pidä vain paras;
  • epätarkat, heilahtaneet tai hämyisät kuvat, joista ei saa selvää (poikkeuksena muutoin tärkeästä tilanteesta tai henkilöstä oleva kuva, jos parempaa ei ole);
  • täysin pieleen rajatut kuvat, missä itse kuvattava kohde ei tule esiin;
  • kuvat henkilöistä ja tapahtumista, millä ei ole enää merkitystä elämässäsi;
  • vieraista ihmisistä ja eläimistä otetut kuvat, mitä et koe enää tärkeiksi katsella;
  • irralliseksi jääneet ”ylimääräkuvat”, jos samasta tapahtumasta on jo albumi
  • albumeista em. logiikalla myös kaikki ylimääräiset kuvat;
  • kuvausharjoittelua varten otetut merkityksettömät testikuvat, sekä
  • muistiksi otetut kuvat resepteistä, kuiteista, tiedotteista yms. papereista, mitä et enää käytä mihinkään.

Digikuvat

Myös digikuvissa riittää monella karsittavaa ja niitä kannattaisi käydä läpi samalla logiikalla, mitä paperikuviakin. Vaikka ne eivät fyysisesti tilaa kaapeissa viekään, niin niidenkin kanssa voi iskeä ähky, ja liian suurta kuvamäärää on myös ikävä katsella.

Olen aina pitänyt kuvani hyvässä järjestyksessä, mutta ongelma onkin ollut pitää kuvamäärä kohtuullisena. Olen viime aikoina tietoisemmin yrittänyt olla ottamatta niitä kymmentä ekstrakuvaa samasta tilanteesta, ja ottanut muutenkin kuvia harvemmalla tahdilla. Paras vinkki kuvien määrän hallitsemiseksi taitaakin olla se, että ei ota niitä alkuunkaan liikoja. Ja jos on napsinut useampia kuvia (liikkuvasta lapsesta harvoin saakaan onnistunutta heti ekalla otoksella), niin karsinta olisi parasta pyrkiä hoitamaan samana päivänä, ennen kuin kuvamäärää pääsee hallitsemattoman suureksi. Vaikka muistikortille ja pilvipalveluihin voikin mennä rajattomat määrät kuvia, niin eipä niitä kukaan edes ehdi rajattomasti katselemaan. Harvemmat kuvat tuntuvat sitä paitsi jotenkin arvokkaammilta ja erityisemmiltä.

Isäni skannasi ja kokosi kerran joululahjaksi meille lapsille lähes koko lapsuusaikamme albumikuvat. Nuo mahtuivatkin lopulta yhdelle muistitikulle vaikka meillä on mielestäni ollut todella paljon perhekuvia. Tikulla oli noin 6000 kuvaa, mutta siinä olikin 15 vuoden perhekuvat. Vertailun vuoksi: saimme esikoisemme viime vuonna ja yksivuotispäivän korvilla kuvia oli jotakuinkin sama määrä. Täytyy myöntää, että oli hieman lähtenyt käsistä kuvien nappailu uudessa elämänvaiheessa! Nyt onkin tullut poistettua monia ekstrakuvia, kun samalla kertaa on tullut otettua se kymmenen kuvaa, joista vain yksi-kaksi halusi lopulta säilyttää.

Kuvien kanssa tulee mieleen KonMarinkin pääsääntö, eli vain iloa tuottavien kuvien valitseminen. Ne parhaimmat kuvat hyppäävät nopeiten silmiin, ja kun valikoi ne omaan kansioonsa, niin voi periaatteessa poistaa kaikki jäljellejääneet, jos rohkenee. Näin aikaa menee taatusti murto-osa siihen verrattuna, että kaikki tuhannet digikuvatkin kävisi aivan yksitellen läpi ja lähtisi valikoimaan vain poistettavia. Jostain muistelen lukeneeni, että kaikista kuvista monilla vain 10 % tai vähemmänkin on lopulta niitä säilyttämisen arvoisia. Tuo saattaa hyvinkin pitää paikkansa – ainakin niissä digikuvissa, mitä on tullut jo selviteltyä. Postauksen kuvat ovat viiden vuoden takaiselta Nizzan lomalta. Perkaamaton kansio sisältää iPhoton mukaan 789 kuvaa vain viideltä päivältä, eli yli 150/pv! Nyt kun niitä tutkii, niin huomaa selvän kaavan: joka tilanteesta ainakin tusina kuvaa, ja tuosta rantamaisemasta enemmänkin. Karsittavaa riittää ja veikkaankin, että kansion läpikäytyäni jää näistä talteen noin sata kuvaa. Ajan kuluttua näkee myös, miten huonosti rajattuja tms. osa kuvista onkaan, eikä niistä monia edes haluakaan enää säilyttää.

Suosittelisin siis lämpimästi kaikille omien kuvien perkaamista, jos tuntuu, että ne ovat jollain tapaa epäjärjestyksessä, tai niitä on kertynyt nurkkiin enemmänkin vuosien mittaan. Ja vaikka määrä ei olisikaan suuri, niin kannattaa ne silti läpikäydä. Kodissa kannattaa joka tapauksessa säilyttää vain sellaisia tavaroita, mitä arvostaa jollain tapaa. Turhia kuviakaan ei siis ole mitään syytä säilöä kaapeissa, vaikkeivat ne paljon tilaa veisikään. Lisäksi kaikki turhat kuvat häiritsevät niiden oikeasti merkityksellisten kuvien katselua, kun niitä saa penkoa vaivalla kaikkien epäolennaisten kuvien seasta.

Kuvien järjestäminen

Kannattaa muodostaa jokin itselle mieluisa logiikka paperikuvien järjestämiseksi albumeihin. Tai miksei niitä voisi pitää vaikka pienessä laatikossakin, jos ei mistään valtavista määristä ole kyse, ja tykkää katsoa niitä sillä tavalla. Säilytyksessä kannattaa tosin muistaa, että paperikuvat ovat alttiita ajan hampaalle, jos niitä pitää liiassa valossa, kosteassa tai muuten väärissä olosuhteissa.

Toiset tykkäävät järjestää asioita kuin myös kuviakin kronologisessa järjestyksessä – tämä lienee melko yleinen tapa. Mutta on myös muitakin vaihtoehtoja kuvien järjestämiseksi. Jos ei päivämääristä niin välitä, niin kuviahan voi koota miten vain oman fiiliksen mukaan – kasata vaikka omat albumit reissuille, erilaisille juhlille ja toki arkisemmillekin tapahtumille. Jos kuvailee maisemia, niin niissä vuodenaikajaottelu voisi olla kiva ja säävaihteluitakin havainnollistava tapa järjestää kuvat. Perhekuvista voi tehdä vuosikokoelmia, mistä löytyy kaikenlaiset perhekuvat yhdestä albumista, tai koota vaikka lapsille omat albuminsa. Jos ei halua lisätavaraa kuvienkaan muodossa kotiinsa, niin on olemassa sähköisiäkin vauvakirjoja, ja ylipäätään kaikenlaisia pilvipalveluita, missä kuvansa säilyttää. Ja jos haluaa kuvien pysyvän takuulla siististi kansissa, niin selkeintä on teettää digikuvista valmiita kuvakirjoja. Näistä onkin ollut hyviä kokemuksia omass lähipiirissäni, eikä tarvitse näperrellä kuvia itse albumiin.

Digikuvien järjestämisessä olen itse toteuttanut aina samaa aikajärjestystä. Minulla on jokaiselle vuodelle oma kansionsa (2016 jne.), minkä sisältä löytyy kuukausikansiot (toukokuu 2016 jne.) ja kunkin kuukauden kansiossa vielä tapahtumat omina kansioinaan (äitienpäivä 2016, Minnan polttarit 29.5.2016 jne.). Jos kyseessä ei ole mikään yksittäinen tapahtuma, niin olen koonnut erilliset kuvat yhteen kansioon kuukausittain (perhekuvia toukokuu 2016, kotikuvia 2016 jne.). Ja jotta kuvat pysyisivät varmasti tallessa, niin puhelimen kuvat siirtyvät automaattisesti iCloudiin ja koneellekin kamerasta siirretyt kuvat olen ohjelmoinut siirtymään saman tien omaan pilvipalveluunsa. Ulkoiset kovalevyt, muistitikut yms. fyysiset säilyttimet kun voivat vaurioitua, niin olen kokenut pilvipalvelut toimivaksi ja turvalliseksi säilytykseen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s